maanantai 8. joulukuuta 2014

Cupcakes and legwork ;)

Jasso, sinne meni jälleen viikko. Pyydän anteeksi että minusta ei ole kuulunut vähään aikaan. Välillä vain ideat loppuvat kesken. Nyt sitten tulee tuplasti enemmän asiaa :D.

Ensimmäiseksi haluan toivottaa oikein HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ SUOMI!
Oli ilo seurata kuinka te kaikki siellä koti Suomessa vietitte lauantaina itsenäisyyspäivää. On kunnia olla Suomalainen!



Sitten itse asiaan. Viimeksi kirjoitin kuinka tärkeää on pitää huolta omasta kehostaan. Kuinka tärkeää on muistaa syödä. Vertasin kehoamme autoon. Ei autokaan kulje ilman polttainetta. Well, sitten pitää myös muistaa sen vastakohta. Eli pitää muistaa että ravinnon täytyy myös poistua meidän elimistöstämme. Tiedän että aihe ei ehkä miellytä ja siitä ei haluta puhua mutta kaikki tämä on inhimillistä. Jokainen joka omistaa koiran tietää että sitä pitää ulkoiluttaa mahdollisimman pian ruokailun jälkeen. Tämä pätee myös meihin ihmisiin. Elimistöä ei pidä ylikuormittaa, vaan se pitää myös muistaa tyhjentää jotta voimme vastaanottaa ravintoa kerta toisensa jälkeen.

Välillä jokaisen myös tulisi kokeilla jonkun sorttista puhdistuskuuria jotta ylimääräinen kuona-aine poistuisi kehosta. Tämän tapaisia kuureja on monenlaisia. Täältä löydät ainakin yhden hyvän smoothien jonka tein juuri tätä varten. Eli elimistöä kuona-aineilta puhdistava smoothie. Kokeile ihmeessä :). Kun elimistö on puhdas se on myös altis vastaanottamaan ravintoa eri tavalla.

"What are these for?" 
"Because it´s Friday and you have been working out so hard the whole week."


Yksi ei olisi riittänyt? :D Eipä tietenkään. "One for each day" mieheni sanoi :). OMG! Jälleen pitää muistaa miten asiat täällä päin hoidetaan :D. No niinpä. Yritä nyt sitten puhdistaa elimistöä täällä ;).

Kuulee ja lukee kaiken maailman mielipiteitä ja tutkimuksia sokerin käytöstä. "Älä käytä sokeria", "älä syö karkkia", "olen sokeri lakossa", "käytä steviaa makeutus aineena sokerin sijaan" jne jne. Tottakai pitää muistaa että kohtuus kaikessa, niinkuin jokaisessa asiassa. Itse en KOSKAAN luopuisi herkuista mutta en myöskään KOSKAAN antaisi niiden ottaa valtaa elämästäni! Never say never, right? Tällä hetkellä olen silti tätä mieltä. Tiedän myös senkin että jos antaisin itselleni luvan siihen söisin itseni hengiltä :D. Siksi itsekuri on hyvä olla ;).

Se mitä monet myös valitettavasti luulevat on että yksi herkuttelu-ilta "makes you fat". Toivoisin niin että jokainen unohtaisi tämän myytin. Kyllähän jokainen varmasti sen ymmärtää että asia ei ole niin. Lihominen vie aikaa. Joten älä soimaa itseäsi jos herkuttelit viikonloppuna, kunhan se ei ole jatkuvaa.


Itse olen ainakin oppinut sen että en enään rankaise itseäni siitä, en ainakaan urheilemalla. Tiedän että olen usein niin tehnyt. Söin sitä ja tätä ja siksi minun täytyy nyt mennä salille hikoilemaan. Monelle tuttua, eikö?;) Ei se mitään. Jokainen on varmasti syyllistynyt moiseen ainakin kerran elämässään, olet sitten nainen tai mies.
Tunnen myös vartaloni niin hyvin että tiedän miten elimistöni toimii. Minulla on suunnattoman hyvä aineenvaihdunta. Kaikki mitä suuhuni laitan poistuu myös nopeasti. Anteeksi jos tämä oli jollekin liikaa tietoa mutta mitä sitä piilottelemaan?:) Tiedän myös että sillä määrällä minkä viikottain liikun saisin syödä aika ison määrän herkkuja jotta lihoisin. En siis mieti tai rankaise itseäni sillä liikaa.



Sitten ajattelinkin jakaa teidän kanssanne erittäin tehokkaan jalkatreeniin. Tämäntapainen treeni vahvistaa myös keskivartaloasi, hapenottokyvystä puhumattakaan :).

KELKAN VETO

- Alkulämmittely:  N. 400m kävelyä kelkalla (27kg + kelkka 5kg)

Tiedän että olen vauva, mutta en pysty vetämään metallista kelkkaa asfaltilla. En kestä sen aiheuttamaa ääntä. Siksi käytän enemmän kuin mielelläni korvatulppia :).


Perjantaina oli ihanan aurinkoinen, ei silti liian kuuma, päivä urheilla ulkona :).


TREENI:

- 20 x 25m spurtti 32kg
- 10 x 25m spurtti 37kg
- 10 x 25m 46kg

Jälkilämmittelyksi: Etukyykky 8 x 4 @ 50kg


Välillä kelkka elää omaa elämää :D. Silti se tulee perässä vaaka-asennossakin.



Huh huh! Rankkaa oli mutta silti niin ihanaa! :) Hiki virtaa. I like it a lot! Tätä pitää ehdottomasti muistaa tehdä jatkossa enemmän.



Koska lauantaina pidin lepopäivän halusin eilen taas tehdä jotakin. Aamu kymmenestä piti jaksaa ylös töihin. Salilla ei ollut ruuhkaa, joten pystyin itse myös treenaamaan. Eilen ei minkäänlaista tyypillistä crossfit treeniä, jossa mennään äärirajoille, tehnyt mieli. Omasta mielestäni on tärkeää myös välillä tehdä pitkiä treenejä jossa peruskuntoa koetellaan, eli tehdään treeni matalalla sykkeellä. Tämän tyyppisiä treenejä voi esim. olla lenkkeily, uinti, soutu, hiihto jne. Niinpä, kaikki ihanuudet joista niin pidän. Mielestäni näitä kaikkia yhdistää sana, tylsä. Anteeksi vaan. Silti olen se jääräpää joka niitä tekee jos niin olen päättänyt. Pitkiä peruskuntotreenejä on myös hyvä tehdä sillä ne parantavat palautumista.

Joten valitsin soudun. Taas yksi itselleni heikkous. Ennenkuin aloitin olin päättänyt soutaa tunnin verran. Tällä kertaa päätin että matkalla ei ole väliä kunhan pysyn liikkeessä sen 60 min. Ensimmäiset 15 min olivat täyttä tuskaa. Taka- ja sisäreisiä kuumotti, pakarat oli tulessa ja pohkeet huusivat apua. Kaikkeen sitä ryhtyy :D. Mutta jälleen, en jättäisi kesken vaikka miten kävisi. Kun kerran olen sen ääneen sanonut, ei ole enään varauloskäyntiä ;).
Aloitin rauhallisella tahdilla kun kerrankin sain tehdä niin. Ei ollut kiire mihinkään. Ei tarvinnut keräillä metrejä tai tavoitella parasta aikaa. Loppupeleissä ihan ok treeni. Kaikki ei aina voi olla yhtä ihanaa ja kivaa, silti niitäkin treenejä tehdään. Heikkouksia pitää yrittää parantaa ja lyödä!




Välillä kameramiehellä voi olla vaikeaa pysyä perässä kun vauhti on niin kova ;). Eli pahoittelen suttuisia kuvia.




Kyllähän niitä kilometrejä sitten jonkun verran kerääntyikin. Keskivauhti minulla oli 2:05/500m. Paremmin mitä odotin :).


 I´m done! :)


Treenin aikana sain nauttia aidosta kookosvedestä suoraan kookoshedelmästä :). Viime viikolla työkaverini toi näitä salille. Täällä päin sinulle maksetaan siitä että haet niitä pois, sillä putoava kookospähkinä voi jopa aiheuttaa kuoleman. 


"The Coconut is Mother Nature’s most hydrating, refreshing, vitamin- and mineral-rich nectar".

Oikein mukavaa viikon alkua kaikille!:)

-Hanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti