keskiviikko 31. joulukuuta 2014

It´s all about the food :).

Eilen kirjoitin kuinka oma motivaatio on lähiaikoina ollut kadoksissa. Tuntuu kuin treeni ei maistuisi, puhumattakaan terveellisestä ruokavaliosta. Oma itsekuri on ollut hakusessa. Nyt pitää jo alkaa tekemään töitä sen eteen että pääsee takaisin sille oikealle polulle :). Tiedän että onnistun siinä kunhan vain päätän tekeväni niin.
Viikonloppuna sovimme mieheni kanssa että yritämme joka sunnuntai tehdä tulevan viikon ruuat valmiksi etukäteen. Tämä tuntui erittäin hyvältä idealta koska olemme harvoin arkisin kotona samoihin aikoihin jolloin voisimme tehdä ruokaa yhdessä.
Kuten jo aikaisemmin olen todennut niin en hirveästi innostu ruuan laitosta mutta tällä kertaa se jopa motivoi minua jollain oudolla tavalla :D. Oli oikein kivaa häärätä keittiössä. Saimme aikaiseksi vaikka mitä hyvää :). Itse olen aikoja sitten tulostanut muutaman reseptin netistä joita nyt halusin kokeilla. Joten höpötykset sikseen. Tässä tulee mitä saimme aikaiseksi. It´s all about the food!:)

Papupata kanalla 


Raaka-aineet:

1 prk tomaattikastiketta
1 prk kidneypapuja
kanasuikale tai -rinta
2 sipulia
reilusti persiljaa

mausteet: oman maun mukaan

Ohjeet: 

Mausta(suola, mustapippuri) ja paista kana täysin kypsäksi.


Lisää pilkottu sipuli,


tomaattikastike ja pavut,


sekä pilkottu persilja


Tämän kanssa söimme tummaa riisiä jonka maustoin kurkumalla.

Kasvis-pastakastike kanalla 


Raaka-aineet: 

1 sipuli
1 kesäkurpitsa
1 paprika
1 prk ananaspaloja
1 prk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 valkosipulikynsi
1 tl sokeria

Ohjeet: 

Kuutioi sipuli, kesäkurpitsa ja paprika.

Kuullota öljyssä (itse käytin kookosöljyä) pannulla n. viitisen minuuttia kunnes kasvikset ovat pehmenneet hieman.


Lisää ananaspalat.

Lisää tomaattimurska, pyree, vesi, murennettu liemikuutio, murskattu valkosipuli ja sokeri. Mausta oman maun mukaan.

Anna hautua n. kymmenen minuuttia.

Tämän kanssa aion syödä tummaa pastaa.

Possua ja vihanneksia


Raaka-aineet: 

1 ps pakastettuja vihanneksia
400g possua
suola
mustapippuri

Ohjeet:

Kuutioi possu. Kuullota kookosöljyssä. Mausta suolalla ja mustapippurilla n. 10 min. Lisää vihannekset. Lisää tilkka sitruunamehua.

Tonnikala wrap 


Raaka-aineet:

1 prk tonnikalaa öljyssä
1 paprika
1 sipuli
3 keitettyä kananmunaa
runsaasti persiljaa
1 prk kermaviiliä
3-4 tl majoneesia
tuoretta pinaattia
vehnä tortilla

mausteeksi sinappia ja mustapippuria.

Ohjeet:

Pilko sipuli, paprika ja persilja. 


Murskaa kananmunat ja lisää tonnikala. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Lopuksi lisää sinappi ja mustapippuri.


Lisää tuore pinaatti ja täyte tortillan pohjalle. Kääri tortilla ja leikkaa sopiviksi paloiksi.



Nämä tonnikala wrapit teimme välipalaksi. Niihin on kätevä tarttua aterioiden välissä ja voin kertoa että on muuten hyvää :). Niin super helppo tehdä ja ei vie edes paljon aikaa.

Tässä sitten meidän sunnuntai päivän tulos. Saimme ainakin jotain aikaiseksi :). Ensi kerralla tehdään sitten isompaa satsia ja tietenkin jotakin muuta.


Tällä haluan toivottaa kaikille oikein herkullista, iloista, urheiluntäytteistä, tervettä, onnellista ja menestynyttä 

UUTTA VUOTTA 2015!!

-Hanna-










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti