Tällä kertaa pääsette mukaan seuraamaan meidän kalastusreissua Meksikonlahdelle. Kerron myös lopuksi mitä saimme aikaiseksi kalasaaliistamme :).
Viime viikonloppuna oli tarkoitus lähteä kalaan. Reissu valitettavasti peruttiin liian kovan tuulen takia. Pääsimme silti matkaan jo alkuviikosta. Ilma oli jälleen ihana kuten aina :). Tyttö joka on syntynyt kaupungissa joka sijaitsee meren äärellä oli intoa täynnä :). Voiko mikään olla ihanampaa kuin olla merellä? Toki maisemat ovat hieman erilaiset kuin kotimaassa mutta onhan niissä paljonkin samaa. Aurinko paistaa, lämmin tuuli silittää ihoasi, aallot lyövät veneen pohjaan, merilinnut lentävät ylläsi, haistat meriveden tuoksun ja kurotat katseesi kohti horisonttia. NAUTINTO!:)
Lähdimme matkaan aamu kymmeneltä ja palasimme neljältä iltapäivällä. Key Westistä löytää monia yrityksiä jotka tekevät tämän kaltaisia reissuja. Sinun tulee ainoastaan itse valita kenen kanssa lähdet matkaan. Daniel ja meidän naapuri Don ovat monet kerrat käyneet kalassa saman yrityksen kanssa joten tämä oli heille tuttua, Gulfstream Key West.
Nuija ja tosi nuija liikenteessä!:D
The Navy base in Key West. Merivoimien päämaja.
Syöttejä. Vähän toisenlaista ruokintaa näille kaloille. En ehkä ihan heti lähtis koskemaan :D.
Näyttää kaloille maistuvan. Tässä Don saa jo ensimmäisen saaliinsa :).
"The yellow tail". Go Don!:)
Tässä tuli jo pikkasen eksoottisempi kaveri. "The red snapper".
Danielin ensimmäinen saalis :).
Ei mikään turha tyttö. Tietenkin hän nostelee merestä tällaisia kaloja kun hän käy meidän salilla pumppaamassa lihaksia ;). Good job girl!
Päivän saalis :).
Pojat osallistuivat pieneen kilpailuun. Jokaiselta pyydettiin viisi dollaria. Se joka pyydysti painavimman kalan vei kaikkien osallistujien rahat. Tässä odotellaan tulosta. Voitto ei tietenkään tullut meille mutta silti samaan tiimiin ;). Meidän naapuri Don vei voiton. JIPPPIIIIII!!! CONGRATS man! Keeping up Southard street!;)
Tässä veneen miehistö perkaa saamiamme kaloja pientä maksua vastaan. Kätevää :).
Ylimääräiset ruodot ja sisälmykset heitettiin mereen. Siitähän nämä "pienet" kalat tykkäsivät. OMG! Olen monesti kuullut ihmisten kysyvän jos loistan pimeässä koska tulen kaupungista missä ydinvoimala sijaitsee. Tässä tilanteessa voi miettiä ihan samaa. Mitä näille kaloille oikein täällä syötetään ja loistavatko nekin pimeässä?? Ne ovat suunnilleen yhtä pitkiä kuin minä itse.Tässä vedessä sitä sitten käy uimassa. IIIIIIK!!! Toisaalta odotin koska joku olisi vetänyt tällaisen ylös merestä kun kalastettiin. Toki yhdellä miehellä oli jotain isoa joka iski kiinni mutta pitkän taistelun jälkeen hän menetti sen. Harmi!
Nami nami! Ei muutakuin keittiötä kohti :).
Tämä oli todella kiva päivä, jotain toisenlaista tekemistä :). Vaikka en mikään kalastajan tyttö olekaan, niin tämä oli hauskaa. Suosittelen lämpimästi tätä reissua sinulle joka tykkäät kalastamisesta ja olla merellä. Eli tässä jälleen yksi syy lisää miksi sinun tulee varata matka Key Westiin!;) Miehistö tällä venellä oli suunnattoman mukava. He auttoivat jokaista ja tunsin kun olisin itse ollut töissä. Täällä valtasi samanlainen meininki kun meillä salilla. Kannustettiin toisia ja iloitiin toisten onnistumisista. Ilo oli tällä kertaa kalat jotka nostettiin merestä :).
Eilen me sitten kokattiin herkkuja :). Todella helppo valmistaa.
1. Huuhtele.
Mausteet joita käytimme: Old bay joka on valmis mauste kalalle ja kanalle, pikkasen cayanne pippuria, sitruunamehua ja kookosöljyä paistamiseen.
2. Mausta.
3. Sekoita kanamunat ja maito.
4. Käännä kala ruisjauhossa.
5. Paista kala runsaassa kookosöljyssä n. 5min.
6. Viimeistele sitruunamehulla.
Tämän kanssa söimme runsaasti vihanneksia. Voin kertoa että oli hyvää!:))) Eli nyt on Meksikolahden kalat testattu. SUOSITTELEN!:) Vaikka jotkut näyttävät todella villeiltä ovat ne silti herkkua!:)
Minä lähden tunnin päästä salille edustamaan Suomea jälleen ;). Osallistun kilpailuun jota käydään ympäri maailmaa, WOD THROWDOWN. Leikkimielisesti tietenkin mutta valmentajana haluan tietysti näyttää hyvää esimerkkiä :). Hauskaa siitä tulee!:) Keep your tumbs up!
Meidän facebook sivulta voit käydä tutustumassa ensimmäiseen lajiin jota julkaistiin eilen.
Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille!:) Muistakaa liikkua, syödä ja nukkua hyvin!
-Hanna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti