:(
Viime sunnuntaina tuli tasan puoli vuotta siitä kun istuin Pääsiäisenä ystäväni pöydän äärellä ja päätin ottaa taukoa alkoholin käytöstä. Päätin olla puoli vuotta ilman minkäänlaista alkoholia. Jouduin valitettavasti antamaan itselleni luvan juoda kerran sinä aikana juhlieni takia. Sinä hetkenä se vaikutti erittäin hyvältä idealta. Voin kertoa että se tuntuu ihan samalta myös nytkin :). Ei minulla ollut siihen minkäänlaista syytä miksi tehdä niin, kuten jonkunlainen ongelma alkoholin kanssa, mutta kun niin olin päättänyt tehdä en halunnut tuottaa itselleni pettymystä. Joten oli pakko viedä asia loppuun asti :). Halusin kokeilla jos pystyisin siihen ja muutenkin jättää turhan alkoholin litkimisen pois. Välillä vain tuntui erittäin turhalta urheilla kovaa viikolla ja sitten myrkyttää vartalo viikonloppuna. Mitä järkeä siinä oikeastaan on? Sitäpaitsi oma vartaloni ei pysty poistamaan alkoholia päivässä, vaan nykyään siihen menee jopa muutama päivä. Päiviä jolloin ei pysty urheilemaan tämän takia. Mielestäni ihan turhaa! Joten päätin tällä kertaa näin.
Sitä kuulee ja lukee ihmisistä jotka laittavat elämänsä remonttiin. Halutaan siirtyä terveellisempään elämäntapaan jne. Kai tämäkin oli minun jonkunlainen remontti :). Ihanaa huomata että pystyy moiseen. Ei siihen muuta tarvita kuin itsekuria ja päättäväisyyttä. Ei kukaan muu pysty tekemään sitä puolestasi. JOTEN TEE PÄÄTÖS JA PYSY SIINÄ! :)
Alussa monet olivat ihmeissään päätöksestäni, varsinkin kesän aikana. Ihmeteltiin suuresti kuinka pystyin olemaan ilman alkoholia juuri silloin. Toki välillä tuli hetkiä jolloin olisi tehnyt mieli juoda mutta sitten muistin lupauksen itseni kanssa. Voin välillä olla aikamoinen jääräpää, joten en mitenkään olisi voinut antaa alkoholille periksi kun olin moisen lupauksen tehnyt. Alussa minua myös jännitti kuinka ihmiset tulisivat suhtautumaan asiaan. Saisinko jatkuvasti kuulla tästä?
Ihanaa oli huomata että monet olivat erittäin kannustavia. Kukaan ei tuominnut päätöstäni vaan antoivat minun tehdä juuri niin kuten halusin. Olin silti monessa asiassa mukana. En ollut se joka jätti juhlat väliin vaikka en juonut. Olin useasti autolla liikenteessä ja siitähän monet tykkäsivät ;). En mitenkään kokenut raskaaksi oloani humalaisten ihmisten keskellä. En ehkä joka kerta jäänyt baariin viimeisenä mutta olin paikalla niin kauan kuin huvitti.
Muuten tämä aika on ollut ihanaa, ei mitenkään raskasta. Aika menee niin nopeasti että ei huomaakaan. Puoli vuotta ei tietenkään ole mikään pitkä aika kun vertaa niihin jotka ovat olleet ilman alkoholia koko elämänsä. En senkään takia ole tehnyt sen isompaa asiaa tästä. Välillä vain tarvitsee jotain uuttaa omaan elämään ja kokeilla rajoja. Itse tein tällä kertaa näin. Mitä jatkossa tapahtuu ei voi tietää. En nyt ainakaan tästä päivästä eteenpäin aio pidättää itseäni alkohlista. Jos tekee mieli lasillisen valkoviiniä aion myös antaa itselleni luvan juoda sen. Aionko juoda humalatilaan? Ehkä, ehkä en. Katsotaan mitä aika tuo tullessaan.
Sen ainakin tiedän, että ongelmaa alkoholin kanssa minulla ei koskaan tule olemaan! Rakastan itseäni ja vartaloani niin paljon että sitä pahaa oloa en halua kokea hirveän usein!
Silti jokaisen tulisi muistaa; KOHTUUS KAIKESSA!!
Tässä vielä artikkeli miksi EI tulisi sekoittaa liikuntaa ja alkoholia keskenään!!!
Alkoholi ja liikunta
Alkoholi ja kuntoliikunta eivät sovi yhteen. Alkoholi lisää sekä tapaturma- että rasitusvammariskiä. Alkoholin vaikutuksen alaisena - ja varsinkin krapulassa - sekä sydämen rytmihäiriö, että äkkikuolemariski lisääntyvät.
Alkoholi lisää virtsaneritystä, jolloin nestehukan mahdollisuus kasvaa liikuntasuorituksissa. Alkoholipitoiset juomat, kuten olut, eivät sovi nestehukan korjaamiseen.
Alkoholin vaikutuksesta lihakset väsyvät normaalia nopeammin, ja sydämen pumppausteho heikkenee. Lihasten aineenvaihdunta heikkenee pintaverenkierron vilkastumisen takia. Myös palautuminen kestää pidempään, koska mm. maitohappojen poistuminen lihaksista hidastuu.
Harjoitusvaste huononee johtuen mm. stressihormonien noususta ja testosteronin laskusta.
Älä urheile krapulassa
Alkoholin nauttiminen aluksi nostaa verensokeria, mutta laskee sitten tavallista matalammalle tasolle. Veren sokeripitoisuus on alhaisimmillaan, kun alkoholi on poistunut verestä. Urheileminen laskee sitä entisestään ja seurauksena voi olla jopa tajuttomuus.
Krapulassa sydämen syke ja verenpaine ovat normaalia korkeammat, mikä tekee liikunnasta raskaampaa. Krapula altistaa myös sydämen rytmihäiriöille.
Alkoholi vaikuttaa myös aivojen toimintaan ja mielialaan alentuneen verensokerin ja vähentyneen välittäjäainepitoisuuden takia.
Runsaan alkoholinkäytön jälkeen on syytä pitää vähintään yksi tai jopa kaksi lepopäivää ennen seuraavaa treeniä.
Artikkelin laati:
21.5.2014 Kristina Kunttu, dos., yhteisöterveyden ylilääkäri
21.5.2014 Kristina Kunttu, dos., yhteisöterveyden ylilääkäri
Joten terkkuja vaan paratiisista. Täällä alkaa myös ilmat viilenee. Eilen kun lähti aamusta töihin piti jo poimia hupparin esille. Hitsi vieköön. No jaa, kylmä ja kylmä. Eihän täällä todellakaan kylmä ole mutta kun vartalo on tottunut lämpöön niin tuntee heti eron.
Itse suosin tätä ilmaa. Kesä ja kuumuus on ohi. Nyt alkaa aika jolloin täällä on ihanaa olla, lämmintä mutta ei kuumaa :).
Itse suosin tätä ilmaa. Kesä ja kuumuus on ohi. Nyt alkaa aika jolloin täällä on ihanaa olla, lämmintä mutta ei kuumaa :).
-Hanna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti