keskiviikko 31. joulukuuta 2014

It´s all about the food :).

Eilen kirjoitin kuinka oma motivaatio on lähiaikoina ollut kadoksissa. Tuntuu kuin treeni ei maistuisi, puhumattakaan terveellisestä ruokavaliosta. Oma itsekuri on ollut hakusessa. Nyt pitää jo alkaa tekemään töitä sen eteen että pääsee takaisin sille oikealle polulle :). Tiedän että onnistun siinä kunhan vain päätän tekeväni niin.
Viikonloppuna sovimme mieheni kanssa että yritämme joka sunnuntai tehdä tulevan viikon ruuat valmiksi etukäteen. Tämä tuntui erittäin hyvältä idealta koska olemme harvoin arkisin kotona samoihin aikoihin jolloin voisimme tehdä ruokaa yhdessä.
Kuten jo aikaisemmin olen todennut niin en hirveästi innostu ruuan laitosta mutta tällä kertaa se jopa motivoi minua jollain oudolla tavalla :D. Oli oikein kivaa häärätä keittiössä. Saimme aikaiseksi vaikka mitä hyvää :). Itse olen aikoja sitten tulostanut muutaman reseptin netistä joita nyt halusin kokeilla. Joten höpötykset sikseen. Tässä tulee mitä saimme aikaiseksi. It´s all about the food!:)

Papupata kanalla 


Raaka-aineet:

1 prk tomaattikastiketta
1 prk kidneypapuja
kanasuikale tai -rinta
2 sipulia
reilusti persiljaa

mausteet: oman maun mukaan

Ohjeet: 

Mausta(suola, mustapippuri) ja paista kana täysin kypsäksi.


Lisää pilkottu sipuli,


tomaattikastike ja pavut,


sekä pilkottu persilja


Tämän kanssa söimme tummaa riisiä jonka maustoin kurkumalla.

Kasvis-pastakastike kanalla 


Raaka-aineet: 

1 sipuli
1 kesäkurpitsa
1 paprika
1 prk ananaspaloja
1 prk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 valkosipulikynsi
1 tl sokeria

Ohjeet: 

Kuutioi sipuli, kesäkurpitsa ja paprika.

Kuullota öljyssä (itse käytin kookosöljyä) pannulla n. viitisen minuuttia kunnes kasvikset ovat pehmenneet hieman.


Lisää ananaspalat.

Lisää tomaattimurska, pyree, vesi, murennettu liemikuutio, murskattu valkosipuli ja sokeri. Mausta oman maun mukaan.

Anna hautua n. kymmenen minuuttia.

Tämän kanssa aion syödä tummaa pastaa.

Possua ja vihanneksia


Raaka-aineet: 

1 ps pakastettuja vihanneksia
400g possua
suola
mustapippuri

Ohjeet:

Kuutioi possu. Kuullota kookosöljyssä. Mausta suolalla ja mustapippurilla n. 10 min. Lisää vihannekset. Lisää tilkka sitruunamehua.

Tonnikala wrap 


Raaka-aineet:

1 prk tonnikalaa öljyssä
1 paprika
1 sipuli
3 keitettyä kananmunaa
runsaasti persiljaa
1 prk kermaviiliä
3-4 tl majoneesia
tuoretta pinaattia
vehnä tortilla

mausteeksi sinappia ja mustapippuria.

Ohjeet:

Pilko sipuli, paprika ja persilja. 


Murskaa kananmunat ja lisää tonnikala. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Lopuksi lisää sinappi ja mustapippuri.


Lisää tuore pinaatti ja täyte tortillan pohjalle. Kääri tortilla ja leikkaa sopiviksi paloiksi.



Nämä tonnikala wrapit teimme välipalaksi. Niihin on kätevä tarttua aterioiden välissä ja voin kertoa että on muuten hyvää :). Niin super helppo tehdä ja ei vie edes paljon aikaa.

Tässä sitten meidän sunnuntai päivän tulos. Saimme ainakin jotain aikaiseksi :). Ensi kerralla tehdään sitten isompaa satsia ja tietenkin jotakin muuta.


Tällä haluan toivottaa kaikille oikein herkullista, iloista, urheiluntäytteistä, tervettä, onnellista ja menestynyttä 

UUTTA VUOTTA 2015!!

-Hanna-










tiistai 30. joulukuuta 2014

Hyötyä vai haittaa uuden vuoden lupauksilla?

Vuosi 2014 lähenee loppuaan ja joka puolella kuulee ja lukee ihmisten uusista lupauksista vuodelle 2015. Eniten nämä lupaukset jossain muodossa koskevat terveellisempää elämäntapaa. Kun uusi vuosi alkaa aion: "urheilla enemmän", "syödä terveellisemmin", "juoda enemmän vettä", "vähentää karkkien syöntiä","vähentää alkoholin juontia","kävellä töihin", "lopettaa tupakanpoltto" jne jne.


Onhan se mahtavaa kuulla että ihmisiä kiinnostaa oma hyvinvointi!:) Silti mikä minua henkilökohtaisesti mietityttää joka vuosi on se että miksi juuri nyt? Mikä tekee juuri tästä päivästä niin erilaisen? Miksi tästä päivästä on tullut jonkunlainen myytti jolloin lupauksia täytyy tehdä? Milloin sanonnalla; "elä tässä hetkessä", ei ollut enään merkitystä? Olen sitä mieltä että lupauksia pitäisi tehdä jokaiselle päivälle erikseen ja hoitaa ne alta pois ennekuin siirrytään seuraavaan? Näin ainakin pidät  huolen siitä että olet onnistunut ja ollut rehellinen itsellesi :). Nautit ja olet kiitollinen jokaisesta päivästä.
Itse en juuri koskaan ole tehnyt minkäänlaisia uuden vuoden lupauksia. Teen lupauksia itseni kanssa aina silloin kun minusta tuntuu siltä. Olen erityisen itsepäinen ja määrätietoinen, joten jos jotain lupaan haluan myös pysyä siinä ja pitää huolen siitä että se toteutuu. Kun puhutaan hyvinvoinnista tai liikunnasta on se itselleni päivän selvää että ne molemmat ovat ikuisia projekteja, eikä vain lupauksia esim. muutamalle kuukaudelle.


En silti missään nimessä tarkoita että uuden vuoden lupaukset ovat huonoja! Jos tämä on tapa joka motivoi juuri sinua, then go for it!:) Muista silti antaa itsellesi anteeksi jos et pystynyt pitämään niistä kiinni. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta ;). Silti tietenkin kannustan jokaista yrittämään. Joten yritä tänä vuonna tehdä sellaisia lupauksia joita pystyt pitämään.

Kuten jo totesin niin monet uuden vuoden lupaukset koskevat jollakin tavalla omaa ruokavaliota. Halutaan viimeistään nyt aloittaa syömään terveellisemmin. Varsinkin näin joulun jälkeen kuulee ihmisten puhuvan negatiiviseen sävyyn kuinka joulupyhänä tuli syötyä liian paljon. Mitä sitten? Syödähän pitää että jaksaa. Mutta sitten tullaankin siihen että mikä on liian paljon ja mikä tekee juuri tästä pyhästä niin erilaisen että ihmiset tietoisesti antavat luvan ylikuormittaa elimistöä ruoalla ja herkuilla? Senhän nyt jokainen tietää että jouluruoka, varsinkin Suomessa, on täyttä herkkua mutta miksi antaa sen ottaa valtaa? Mitä tapahtuikaan lupauksille joita tehtiin vuodelle 2014, eikö joulupyhä enään kuulunutkaan niihin?;) Tätä juuri tarkoitan, missä itsekuri on joulupyhän aikana?


Oh no, tässä tulikin paljon mietittävää. Silti me kaikki olemme vain ihmisiä, välillä pitää epäonnistua jotta voimme jälleen onnistua. Virheistä on tapana oppia, joten ehkä emme tee samoja uuden vuoden lupauksia tänä- kuin viime vuonna ;).

Kun tullaan minun henkilökohtaiseen ruokavaliooni on se viime aikoina ollut erittäin huono. Häpeän jopa sanoa sen ääneen :(. En ole koskaan syönyt näin epäterveellisesti kuin mitä viime aikoina. Oma motivaatio on ollut kadoksissa ja toivon löytäväni sen piakkoin. En silti aio soimata itseäni sillä enää vaan yritän löytää sen oikean polun uudestaan :).

-Hanna-



lauantai 27. joulukuuta 2014

Koti-ikävä.

Toissa päivänä avauduin facebookissa kuinka iso ikävä on perhettä ja ystäviä koti Suomessa. Eipä joulupukki muistanut minua tänäkään vuonna kun toivoin sitä lyhyempää välimatkaa. Ei ole neljään kuukauteen ollut näin vaikeata kuin mitä oli eilen. Itselleni joulu ei aina ole ollut se tärkein pyhä vuodesta, ja en joka vuosi edes ole ollut Suomessa, mutta tänä vuonna kaikki oli jotenkin toisin. Hmmm, johtuukohan se jotenkin siitä että joulu on ilon aikaa jolloin rauhoitutaan perheen ja ystävien kesken nauttimaan pyhästä? Tänä vuonna se ei valitettavasti ollut minulle niin. Ensinnäkin valkoinen joulu ei täälläpäin mitenkään voinut olla mahdollinen. Tämän takia minulla henkilökohtaisesti ei ollut minkäänlaista joulutunnelmaa, hyvä että edes tiedän missä kuukaudessa eletään.
Loppupeleissä joulutunnelman tuo oma tukiverkosto, eli perhe. Eniten oli äitiä ja sen höpötyksiä ikävä, puhumattakaan hänen herkuistaan ;). Joulu on tietysti myös lasten aikaa jolloin odotetaan joulupukkia kuin kuuta nousevaa. Itselleni veljeni lapset ovat tietenkin tärkeimmät joten ikävöin heitä tietysti eniten.
Kiitos nykyteknologian sain edes pienen palan kotoa kun juttelin äitini ja lasten kanssa skypen kautta. Lapset ovat edelleen niin pieniä että eivät pysty ymmärtämään miten meillä päin voi jouluaattona sataa vettä kun heillä on lunta. Ovat he vaan niin suloisia <3. 

Sydäntä lämmitti kun puhelimeen tuli kuva jossa murut olivat käyneet iso iso vanhempien haudalla. Kiitos Jocke tästä!:)


Loviisa vs Key West.
( p.s ei ole meidän koti :D )


Tänä jouluna valitsin perheen johon kuuluu oma mies ja koira :). Eihän sekään mitenkään huonoa ole ;). Olen niin moneen kertaan muistuttanut itseäni että kaikkea ei aina voi saada vaikka kuinka toivoisi. Kun olen Suomessa ikävöin kotiani täällä ja päinvastoin kun olen täällä. Välillä tunnen itseni erittäin itsekkääksi. Eikö sitä koskaan vaan voisi olla tyytyväinen? Silti olen pelkkä ihminen täynnä tunteita. Kun minua itkettää itken, kun olen vihainen huudan ja kun olen iloinen nauran. Nyt oli vain hetki jolloin itkin ikävään. 
Jokainen joka elää samantyyppistä elämää voi varmasti samaistua näihin tunteisiin. Ennenkuin tämän on kokenut sitä voi olla vaikeata ymmärtää. Kai tähän jossain vaiheessa tottuu. Ainakin ikävään auttaa mahtavien ja samalla hullujen YSTÄVIEN jouluterveiset. Ihanaa kun minut pidetään ajantasalla tapahtuneesta ;).

Kauniit ystäväni! <3 Joulupäivänä olisin jopa antanut elämäni voidakseni olla näiden uskomattoman mahtavien tyyppien seurassa!!:)





FRIENDS AND FAMILY. 


LOVE YOU GUYS FOREVER AND EVER!!

Tämän kaiken lisäksi ikävöin myös itse kotikaupunkiani, omaa asuntoani ja kuvaushetkiä Proskyfoton kanssa. Joten lopuksi haluan vielä muistella kesää muutamalla kuvalla joita tuli kuvattua ympäri Loviisaa :). TACK Lasse! <3

"Oma koti kullan kallis."




Uusi moottoritie Kotkaan.


Loviisan Museo.


Generalshagens skola (oma vanha ala-asteen koulu).

Kappeli. 


Lovisa Gymnasiun (oma vanha lukio).


Loviisan liikuntahalli.


Liikuntahallin kuntosali.

Loviisan uimaranta ja Bootcamp 2014.


Loviisan kirkko.


Näihin tunnelmiin onkin mukava lopettaa :). Minulla on kaksi mahtavaa paikkaa täynnä uskomattoman tärkeitä ihmisiä. Näitä kahta paikkaa voin kutsua kodiksi! <3

-Hanna-





tiistai 23. joulukuuta 2014

Positivity vs negativity




Jouluaatto on jo ovella :). Joko olet hoitanut kaiken vai vieläkö stressaat viimeisellä lanttulaatikolla, lahjojen hankinnoilla, siivouksella tai kuusen koristelulla? Monelle tämä pyhä on vuoden parasta aikaa. Aloitetaan valmistelut hyvissä ajoin ja nautitaan sen matkasta ilman stressiä tai negatiivisuutta. Toisille se taas voi olla täyttä tuskaa. Jo pelkkä ajatus nostattaa verenpainetta.

Miksi? Miksi se on näin? Kuinka niin monet ymmärtävät ottamaa rauhallisesti kun toiset eivät? Miksi tehdä positiivisesta asiasta negatiivinen? Sen ei aina tarvitse olla pyhä tai juhla ollakseen niin, vaan se voi olla mitä tahansa muutakin arjessasi. En ymmärrä miksi se nykyään on niin! Tehdään pienestäkin asiasta jotain suurta. Ajatellaan heti pahinta tai valitettavasti moneen kertaan pahinta myös ihmisistä.
Itse olen kokenut tämän kerta toisensa jälkeen. Tiedän välillä olevani liian sinisilmäinen, haluan uskoa parasta ihmisistä. Joskus sellainen voi myös kostautua. "Ole liian kiltti ja sinun ylitsesi kävellään". Niinpä, valitettavasti se usein on niin. On se kumma että ihmiset jotka haluavat hyvää, ajattelevat positiivisesti ja ovat ystävällisiä, aina he ovat niitä jotka saavat siipeensä. Sitä voi tapahtua ystäväpiirissä, kotona, työpaikalla, koulussa, salilla tai jopa ruokakaupassa.

Korjaa jos olen väärässä, mutta eikö tämmöinen käytös vastaa jonkunlaista kiusaamista? Sen ei välttämättä suoranaisesti tarvitse olla sitä, varsinkaan aikuisten kesken, vaan sen ympäri kierrellään. Lapset pystyvät olemaan erittäin ankaria toisilleen kiusaamistilanteessa mutta sentään he ovat sinä hetkenä rehellisiä. Aikuiset voivat taas viedä asiat todella pitkälle huomaamatta tilanteen vakavuutta. Mikä on sitten parempi?

Itse toivoisin että ihmiset lopettaisivat tällaiset turhamaisuudet tai ainakin sanoisivat suoraan jos jotakin on. En ymmärrä miksi kaiken pitää olla tai miten edes voi olla niin negatiivista ja huonoa? Onko meillä asiat todella niin huonosti?
Joten mikä on parempi, positiivisuus vai negatiivisuus? Ainakin itse yritän katsoa asiat kirkkaassa valossa.
Varsinkin omalla alallani tämä ajatusmaailma on se yksi ja ainoa tapa ajatella. Minulle ja työkavereilleni on erittäin tärkeää että positiivinen ilmapiiri valtaa salimme. Emme halua negatiivisuutta ympäristöön missä hyvinvointi ja liikunta tulisi olla ilon asia :).
Itse en voi tajuta kuinka asiat voisivat olla edes toisin?! Miksi tulla esim. liikuntapaikalle valittamaan? Jos jokin on niin huonosti niin miksi edes vaivautua lähtemään? Itse olen ainakin sitä mieltä että en tarvitse pakottaa itseäni tekemään jotakin mistä en pidä, teen sitten mielummin jotakin muuta :). Helppoa eikö totta?





Välillä ihmisille tapahtuu ikäviä asioita jolloin voi olla vaikeaa olla iloinen ja ajatella kaikesta pelkkää hyvää. Tottakai tällaiset asiat ansaitsevat anteeksiantoa, mutta kun tahallaan halutaan myrkyttää ympäristöä huonolla ilmapiirillä se ei ole anteeksi annettavaa!
Tällainen käyttäytyminen ei ainoastaan ole ruma vaan omasta mielestäni myös erittäin lapsellinen.


!






Tällä kertaa tuli sitten tällaista tekstiä. En tietenkään halunnut masentaa ketään moisella näin joulun aikana vaan ehkä herätellä tietyissä asioissa. Ehkä tämä sai juuri sinut ajettelemaan toisin. Kukaan ei tietenkään ole täydellinen ja jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin. Olisin iloinen kuulemaan niistä jos haluat niitä jakaa kanssani :). Joten kerro ihmeessä mielipiteesi aiheesta.

Joten nyt kun joulu vihdoinkin on täällä en voisi muuta toivoa kuin iloa ja positiivisia ajatuksia kaikille tästä päivästä eteenpäin!:)
Itselleni joulu on vähän erilainen tänäkin vuonna, aurinkoa, palmuja, sandaaleja jne. Eihän siitä voi valittaa mutta kyllä valkoinen joulu aina on se paras joulu!:)
Nauttikaa ihmiset joulupyhästä ja kaikesta siitä ilosta mitä se tuo tullessa!:)

HYVÄÄ JOULUA!
GOD JUL!
MERRY CHRISTMAS! 


-Hanna-

maanantai 22. joulukuuta 2014

"Aloha! Drop-in tunti varattu huomiselle klo 9AM, ehkä törmätään!"

Näin minulle kirjoitti Lotta joka oli nähnyt julkaisemani videon CF Suomen facebook sivulla :). Meidän salille oli tulossa ensimmäinen Suomalaisurheilija. Voitte varmasti arvata kuinka innoissaan tämä tyttö oli? Minulla ei ollut aamuvuoroa sinä päivänä mutta laitoin mielelläni kellon soimaan maanantai aamuna :). Tultuani salille oli Lotta jo paikalla. Ihanan pirteä ja kaunis vaalea Suomalais tyttö siellä oli vastassa :) . Oi vitsi että oli kiva saada pala kotoa. Oli niin ihanaa saada kommunikoida omalla äidinkielellään. Lotta oli myös todella innoissaan tulevasta treenistä. Hän totesi moneen otteeseen kuinka hän tykkäsi meidän salista. Tietenkin ihana kuulla :). Itse Lotta harrastaa Crossfittiä Turun salilla, Crossfit Box100. Nainen oli sitä mieltä että jos tieni joskus vie Turkuun tulee minun ehdottomasti vierailla heidän salilla, "siel on lungi meno" :). No sehän on selvä se. Sinne siis joku kerta!
Joten tässä kuvia ja muutama video meidän treenistä.

Maanantai aamu ja ihanan kova treeni edessä :). 

4 RFT
20 OHS 65lbs / 95lbs 
200m plate run 25/45
10 man makers 20/35


















Hih hiii! Suomi strong! KIITOS Lotta mukavasta treeniseurasta! :) Tule ihmeessä uudestaan.


Kun treenaat kovaa niinkuin meidän urheilijat salilla, pitää sinun välillä myös rentoutua :). Viime perjantaina järjestimme joulujuhlat salilla. Oli aika vastaanottaa pyhä hyvässä seurassa. Itselleni tämä oli tärkeä ilta. Minulla oli mahdollisuus tutustua paremmin ihmisiin jotka käyvät meidän salilla. 

Meillä oli todella mukava ilta. Olen niin onnellinen ja iloinen että saan olla osa tätä crossfit perhettä. Kuulostaa ehkä kliseeltä mutta tämän työn kautta olen saanut uusia tuttavuuksia ja erittäin hyviä ystäviä. Olen todella onnekas!:)
















CROSSFIT KEY WEST WANTS TO WISH TO ALL A 
MERRY CHRISTMAS!


Täältä löydät enemmän kuvia meidän illasta.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!:)

-Hanna-