torstai 24. joulukuuta 2015

Joulu Key Westissä.

Oikein Hyvää Joulua kaikille :). Toivottavasti te siellä koti Suomessa olette saaneet nauttia hyvästä seurasta ja herkullisesta ruuasta. Jospa minäkin vihdoinkin löytäisin aikaa rauhoittua. Täällä päässä se joulumieli ei vain oikein millään tule. Et erota päivä toisesta. Ihailet kaikkia jouluvaloja ympäri saarta, mutta joulutunnelma on vaikea löytää. Iso syy siihen on myös että olen tehnyt töitä kuin hullu. "Joka päivä töitä teen". Ei vain ole ollut aikaa mihinkään. Jopa tänään oli aikainen herätys töihin. Sali oli täynnä reippaita asiakkaita jotka halusivat saada treeni pois alta ennen joulupöytää. Onneksi huomenna saankin nukkua ennen kuin työt kutsuvat jälleen illalla.

Päivästä tai pyhästä huolimatta, kotia on aina ikävä. Kunpa välimatka olisi lyhyempi. Ikävöin eniten omaa mammaa. Kiitos päivän tekniikasta sain eilen pari ihanaa viestiä häneltä ja veljen lapsista. Heillä on onneksi kaikki hyvin <3 Lapset kasvavat päivä päivältä. Aika se vain rientää. Ensi vuonna saankin sitten vain toivoa että he tulevat tänne ;).

ÄLSKAR ER!! <3 <3



Muuten kaikki on täällä oikein hyvin. Jotain kivaa olen sentään ehtinyt tehdä myös työni ohella. Pari viikkoa sitten ystäväni pyysivät minut mukaan juna ajelulle ympäri saarta ihailemaan asukkaiden jouluvaloja. Tämä oli minulle jotakin uutta ja todella mukavaa :). Ainakin hetkellisesti tuli joulu tunnelma.























Tänä vuonna pidimme myös vuosittaiset joulu juhlat salilla. Oi, että oli hauskaa. Juhlaväki oli jopa suurempi kuin viime vuonna. Tämä tietysti lämmittää sydäntä <3. Meillä on aivan paras joukko ihmisiä. Olemme yhtä suurta perhettä :). I LOVE YOU GUYS!

Joten tässä pieni slide show meidän onnistuneesta illasta <3. ENJOY! ;)



THANK YOU Yvon for the pictures and Jeremy for putting this together. You are the BEST! <3

RAUHALLITA JOULUA ! GOD JUL! 
MERRY CHRISTMAS! 






































Puss och Kram

-Hanna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti