Itse olen super iloinen että sain edes vähän aikaa tätä kokea :). Vaikka myös Floridassa puhutaan eri vuodenajoista, niin ei sitä valitettavasti koe samalla tavalla siellä kuin täällä.
Tänään lähdin ystäväni ja hänen isänsä kanssa Reimarsiin ulkoilemaan. Reimars sijaitsee n. 20-25 minuutin ajomatkan päästä Loviisasta. Siellä sijaitsee kallio jonka Loviisalaiset tuntevat nimellä, "Kasaberget". Aivan huikea paikka. Muistan kuinka me kesällä usein veneilimme sinne vanhempieni kanssa kun olin pieni. Muistan myös sen jyrkän nousun ylös ja polttavan kuuman kallion jalkopohjien alla. Voi niitä aikoja :). Siitä on varmasti yli kaksikymmentä vuotta aikaa. Joten nyt sinne oli todella kiva palata. Olen niin iloinen että sain lähteä mukaan :). Mikä ihana tapa liikkua ja viettää maanantai päivää.
Metsässä liikkuminen on erittäin tehokasta. Pehmeä ja epätasainen maasto tekee hyvää tasapainolle, jalkalihaksille ja nivelille. Mielentilasta puhumattakaan. On ehkä kliseemäistä sanoa että "sielu lepää", mutta tällaisessa ympäristössä sanonta todella saa sen oikean merkityksen. Et kuule mitään muuta kuin metsän ääniä ja omia askelia polkua pitkin.
Lähdettyämme liikkeelle oli ilma sumuinen ja synkkä. Noh, eihän se kauan kestänyt kunnes aurinko uskaltautui esiin :).
On aivan uskomatonta kuinka henkeä salpaava luonto meillä täällä on. Ilma on raikas ja puhdas. Ei voi muuta kuin pysähtyä ja sisäistää kaiken mitä näkee.
Joten mitä minä tässä enään höpöttelen. Tässä kuvia meidän retkestä.
Kolme muskettisoturia valmiina päivän koitokseen :).
Pistoolikyykky pitää tehdä aina joka paikassa :D.
Matkalla ylös.
Huipulla.
..ja käsillä pitää myös seistä :D.
Nautiskelua kevät auringossa.
Jäät ovat väistyneet ja me olemme valmiita ottamaan kesän vastaan.
Syvässä metsässä löytyy vielä lunta ja jäätä.
Kiitos ja kumarrus :D.
Suomi on metsien maa, joten liikkukaa ja nauttikaa siitä :). Oikein hyvää viikon alkua kaikille.
-Hanna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti