Monesti minulta kysytään mitä syön arkisin. Kuten jo aikaisemmin olen todennut, niin en oikeastaan koskaan ole ollut minkäänlaisella dietillä. Pienestä asti minulle on tarjottu tavallista kotiruokaa kuten; perunaa, lihapullia ja muussia, makaroonilaatikkoa, kalakeittoa, siskonmakkarakeittoa, paistia, lasagnea, spagettia ja jauhelihakastiketta, makkarakeittoa jne. Todella harvoin on vanhempani vienyt meitä ravintolaan syömään. Ruokajuomana meille on aina tarjottu maitoa tai vettä.
Onhan se niin että kasvatus tulee kodista. Siihen mihin sinua totutellaan pienenä, kulkee aikuisiässä mukanasi. Tänäkin päivänä valitsen esimerkiksi ruokajuomakseni maitoa.
Nykypäivänä kuulee ja lukee kaiken maailman dieteistä, mitä saa ja mitä ehdottomasti ei saa syödä. Itse olen sitä mieltä että näissä asioissa pitää olla jonkunlainen suodatin, se tunnettu maalaisjärki. Kaikkea ei tarvitse uskoa tai noudattaa. Sitäpaitsi me kaikki olemme niin erilaisia. Kun yksi ruoka sopii yhdelle, se ei välttämättä sovi toiselle. Pitää kokeilla että tietää mikä itselleen on hyväksi. Puhumattakaan ruoka-allergioista. Meillä ruoka-asiat Suomessa ovat silti niin hyvät verrattuna moneen muuhun maahan. Puhutaan esimerkiksi vihanneksista ja hedelmistä. Vihannekset mitä me täällä saadaan pöytään on voineet olla yli viikon matkalla määränpäähän. Mitä luulette, onko tämä raaka-aine ollenkaan käsitelty? Voin kertoa että kyllä eron tuntee.
Koska itse liikun paljon ja harrastan lajia joka kuluttaa valtavasti energiaa, pitää minun myös tankata usein. Oltuani Suomessa palasi taas äitini muistiin kuinka paljon ruokaa sitä meneekään ;). "Taasko sinulla on nälkä?". Pyrin siihen että aterioiden väli on enintään kolme tuntia. Sen yli ei saisi mennä. Sitäpaitsi ärsyynnyn todella helposti jos minulla on nälkä.
Joten tässä muutama esimerkki mitä tuli päivisin syötyä kun olin kotona Suomessa. Jos kiinnostuit jostakin ja haluat reseptin siitä, kysy ihmeessä :).
PÄIVÄ 1:
Aamiainen:
- Smoothie
- 2 kananmunaa
- Spark juoma + vitamiinit; D- ja Omega3
Lounas:
- Meksikolainen siskonmakkarakeitto
- 1 ruisleipä + juusto ja tomaatti
- 1 banaani
- Palautusjuoma + vesi
Välipala:
- Kaurapuuro + whey proteiini + marjoja
Illallinen:
- Pasta + jauhelihakastike
- Vihannekset: tomaatti ja parsakaali
- Näkkileipä
- Vesi
Iltapala:
- Maustamaton jogurtti + 1 banaani + kaneli
- 2 porkkanaa
PÄIVÄ 2:
Aamiainen:
- 1 kananmuna
- 1 prk rahka + 1prk hedelmäsose + ananas + cashew pähkinä
Lounas:
- Peruna + nakkikastike
- Vihannekset: kurkku ja tomaatti
- Maito
Välipala 1:
- 1 banaani + maapähkinävoi
Välipala 2:
- Munakas (2 valkuaista, 1 keltuainen) + feta juusto ja tomaatti
- Raejuusto
- Kurkku
- Maito
Illallinen:
- Makarooni + jauheliha
- Vihannekset: kurkku ja tomaatti
- Vesi
Iltapala:
- Smoothie
Yritän myös päivittäin juoda n. 3 litraa vettä.
Hyvä tapa tietää paljon on juonut. Täyttää pullot valmiiksi edellisenä päivänä :).
XoXo
-Hanna-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti