maanantai 10. lokakuuta 2016

Luonnon pysähtymätön voima - Hurrikaani Matthew.

Noin viikko sitten uutisoitiin trooppisesta myrskystä joka liikkui Atlantilta länteen päin. Liikuttuaan lähemmäksi Winwardin saaria pystyi systeemi tunnistamaan sen trooppiseksi myrskyksi nimeltä Matthew. Osuttuaan Karibian läntiselle puolelle oli tästä jo kehittynyt hurrikaani, voimakkuus asteella viisi. Tuulen voima yltyi jopa yli 70m/s.
Tiistaihin mennessä se osui Haitiin ja Cubaan, voimakkuus asteikolla neljä. Seuraavana uhrina olikin sitten Bahama.
















Tämä alkoi olemaan jo suunnattoman lähellä myös meitä täällä Key Westissä. Onneksemme vältyimme tästä katastrofista tällä kertaa. Key West on jopa turvallisin alue Itä- rannikolla tällä hetkellä. Mutta eihän sitä vielä olla turvallisilla vesillä. Spekuloidaan hurrikaanin nimittäin kääntyvän ympäri. Mitä emme tietenkään toivo. Kun Key Westissä normaalina päivänä sataa vettä, tulvivat kadut silloin jo riittävästi. Joten emme todellakaan toivo ylimääräistä tulvaa tälle saarelle.

























Ihmiset olivat silti varautuneet pahimpaan. Varastoitiin ruokaa ja juomaa, ikkunoita suojattiin jollain tavalla jne. Pahimmassa tapauksessa olisi pitänyt evakuoitua saarelta.

Eli täällä päässä on kaikki aivan hyvin. Aurinko paistaa ja palmupuut heiluu. Pientä sadetta oli havaittavissa, mutta ei sen pahempaa.











































Kuten sanoin, olemme olleet erittäin onnekkaita. Emme ole joutuneet jättämään kotiamme, niinkuin monet muut itä rannikolla. Tuhot ovat olleet järkyttäviä. Monet kodit ovat olleet ilman sähköä jo monta päivää. Mietin että viimeksi kun kirjoitin blogia, olin juuri palannut siltä alueelta kotiin joka nyt on tuhoutunut :(.

Nämä kuvat sain ystävältäni jonka vanhemmat asuvat Jacksonvillessä. Tämä kuva on otettu heidän talolta :(.







































Tätä rannikkoa pitkin ajelimme muutama viikko sitten kun olimme lomalla Jacksonvillessä. Onhan se ikävää kun luonnon katastrofi kuten tämä tapahtuu. Mitään muuta ei ole tehtävissä kuin pysytellä suojassa.








































Nyt voimme ainoastaan toivoa parasta ja lähettää voimia niille ihmiselle jotka ovat tai ovat olleet hurrikaani Matthew:n uhreina. <3

Oikein turvallista viikon alkua kaikille!

Pusuja!

-Hanna-